top of page

Palautteita valmennuksista

Screenshot 2024-06-13 at 12.19.01.png

Jonna / Lehtomäen Hiuspiste

Liiketoiminnan kehitystä

"Valmennus antoi ymmärrystä siihen mikä on hyvin ja mitä pitää kehittää. Se laittoi ajattelemaan mitä haluan tehdä itse ja mitä haluan muiden tekevän. Sitä miten haluan tiimiläisten voivan ja minun voivan. Ja miten haluaisin arjen pyörivän. Näen kirkkaammin mikä on maali ja miten sinne päästään.

Suurin tavoite oli saada apua siihen, miten saisin liiketoiminnan pyörimään paremmin omillaan. Se on täyttynyt siltä osin että olen rekrytoinut kolme uutta tiimiläistä, jotka tuovat kassavirtaa. Ja toiveena on että tämän kassavirran avulla pystyn palkkaamaan henkilön, joka pystyy jatkossa ottamaan osan minun töistäni."

Minna / Hilla Helsinki

Voimavarojen valjastamista

"Halusin löytää oman tapani johtaa ja saada vuosien jälkeen oman ääneni kuuluviin. Koen että onnistuin tavoitteissani hyvin. Valmennus antoi minulle uskoa itseeni, paljon työkaluja sekä rohkeutta johtaa liikettäni niin, että siellä on kaikkien hyvä ja turvallinen olla. Olen empaattinen johtaja ja huomasin, että se onkin yksi minun voimavaroistani.

 

Nyt kun olen osannut johtaa yrityksessäni työskenteleviä yrittäjiä, on heilläkin tulos parantunut ja yhteenkuuluvuutemme tunne voimistunut. Osaan johtaa toisia olemaan vieläkin parempia versioita itsestään. Osaan kannustaa, jotta muutkin voivat saavuttaa omat haaveensa. Yhdessähän tätä tehdään.

Isoin oivallus valmennuksessa oli se, että johtamiselle täytyy ottaa aikaa työkalenterista. Liikettä ei voi hoitaa vasemmalla kädellä omien asiakastöiden lomassa. Oma ajanhallintani on parantunut tämän myötä. 

Meerin kanssa vuorovaikutus oli helppoa ja turvallista. Joskus vähän liikututtiin ja joskus silmät kirkkaina oivallettiin. Koulutuksessa sait olla oma itsesi ja Meeri kouluttajana on lämminhenkinen, rauhallinen ja erittäin hyvä huomioimaan mihin milläkin koulutuskerralla pureuduttiin.

Kiitos Meeri hyvästä valmennuksesta, jossa sain löytää omat voimavarani, sain ääneni kuuluviin ja sain vahvistusta omalle empaattiselle tavalleni johtaa. Ymmärsin että hyvässä työyhteisössä on oltava yhteiset pelisäännöt ja turvallinen työympäristö on ensiarvoisen tärkeä. Ymmärsin myös liikkeenjohtamiseen tarvittavan ajan tärkeyden. Voin vain suositella Meeriä kouluttajana 6/5!"

Katja / GLAM Hair & Beauty

Oivalluksia

"Tavoitteeni oli kasvaa johtajana ja olla parempi esihenkilö omalle tiimille. Tavoite täyttyi monelta osin. Valmennus antoi paljon itsevarmuutta ja oivalluksia omaan tekemiseen. Sain superpaljon työkaluja tiimin johtamiseen, mutta myös paljon muita hyödyllisiä vinkkejä kampaamon toimintatapoihin liittyen.

Jo ensimmäisellä tapaamisella sain todella monta oivallusta, joita en itse ollut hoksannut ollenkaan. Jokaisen tapaamisen jälkeen oma energiataso nousee mielettömästi ja voin sanoa että Meerin apu on ollut korvaamatonta.

 

Meeri on tosi helposti lähestyttävä, rauhallinen ja ihana. Hänen kykynsä ohjata lempeästi on mieletöntä! Voin suositella Meeriä valmentajaksi aivan täydestä sydämestäni. Hänen rauhallisuus, upea persoona ja ammattitaito tekee todella luottavaisen olon. Meerille on tosi helppo puhua ja jakaa omia ajatuksia ja tuntemuksia."

Jenna / Boho Helsinki & Pastel Helsinki

Screenshot_20240503_113234_Instagram-01.jpeg
Business-terapiaa

"Valmennus antoi tervetulleen potkun persauksille ja valoi uskoa omiin ajatuksiin. Sain paljon työkaluja sekä vahvistusta sille, että suuntani on oikea. Sain vastauksen kyllä kaikkeen mihin tässä tilanteessa olisin voinut <3 Koen, että tiimikin on jo huomannut positiivista muutosta toiminnassani.

Nyt haluan olla, ja olen, enemmän läsnä. Haluan johtaa hyvin ja se vaatii sitä, että olen tiimiläisteni tavoitettavissa. En enää tulevaisuudessa halua antaa itsestäni liian kiireistä kuvaa.

Koin keskustelun Meerin kanssa todella, todella helpoksi. Hänen kanssaan on hyvin helppo keskittyä asiaan, jutella vähän aiheen vierestäkin, mutta kokoajan pysyi punainen lanka. Helppo suositella oikeastaan kelle tahansa.

Jos tätä Coachingia pitäisi jotenkin kuvailla niin se on kuin terapiaa -- Business terapiaa. Ihan parasta, kun huomaa omien haudattujen ajatustensa näkevän päivänvalon, jolloin ne lähtee ihan laukalle. <3"

Jonna K. / Flow Tattoo Helsinki

Palaute valmennuksesta
Screenshot_20240503_113249_Instagram-01.jpeg
Mittaamattoman arvokasta!

"Valmennuksen myötä olen ymmärtänyt kuinka hyvä kommunikaatio työyhteisössä on valtavan tärkeää. Tämä on rauhoittanut minua olemaan enemmän läsnä.

Merkittävin tavoitteeni valmennuksen aikana oli ajanhallinnan kehittäminen ja siihen sain kyllä paljon konkreettisia työkaluja, jotka on otettu heti käyttöön.

Meerin kanssa oli todella helppo puhua. Hän on coachina vahvistanut itseluottamustani yrittäjänä rauhallisella, kannustavalla ja määrätietoisella asenteella.

Käymme hiusalalla erilaisissa tekniikkakoulutuksissa. Tämä on tietysti tärkeä asia meidän ammattiosaamisen kannalta. Mielestäni osa koulutusbudjetista kannattaa joskus käyttää coaching-palveluihin. Valmennuksesta saatu hyöty yrittäjyyden erilaisiin lukkoihin on mittaamattoman arvokasta!"

Kampaamon omistaja, Pohjois-Pohjanmaa

Palaset loksahtivat paikoilleen

"Tämä valmennus tuli itselle juuri sopivaan aikaan kun mielessä on ollut uraani liittyviä kysymyksiä jotka eivät ole oikein edenneet. Valmennus selkeytti omia askelia siitä mitä kohti jatkossa lähden kulkemaan. Nämä ovat pitkään muhineet mielessä ja nyt kun niistä puhuttiin ääneen, tuntui kun palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen.

Valmennuksen avulla otin itseäni niskasta kiinni esim. oman jaksamisen osalta; tarvitsen paremmat yöunet ja sen myös järjestin että se toteutuisi. Tämän pidän jatkossakin prioriteettilistani kärjessä. Ja muutenkin pyrin valinnoissani siihen että itseäni pitää kunnioittaa ja huolehtia ensin omasta jaksamisestani, jotta minusta olisi apua myös muille.

Valmennustapa oli todella ihana, lämminhenkinen ja samalla asiakasta kuunteleva. Meeri osasi ihanasti kertoa minun omista vahvuuksista joita ei aina itsessään näe. Nämä sanat ja asiat olisi ihana saada myös kirjallisena itselle omaksi huoneentauluksi josta voisi aina välillä saada itseluottamusta kun on hankala päivä. Meeri osasi antaa aikaa myös omille mietinnöille, mutta samalla löysi juuri oikeat kysymykset joilla asiaa sai eteenpäin.

 

Tälläistä palvelua on meidän ala kaivannut ja tulee varmasti monelle tarpeeseen. KIITOS MEERI !!!"

Sanna V. / Hiusstudio SV

Tilaisuus pysähtyä

"Valmennus antoi tilaisuuden pysähtyä ja miettiä tilannettani ja tavoitteitani arvostavassa, empaattisessa ja luottamuksellisessa tilassa. Lisäksi hyvät kysymykset ja jotkin harjoitukset auttoivat jäsentelemään asioita päässäni.

Pääasiallinen tavoitteeni oli käsitellä ammatillisia asioita ja uratilannettani, sekä jäsennellä näissä tapahtuvia muutoksia. Koen, että nämä kysymykset ovat laajoja ja ei ole realismia, että ne ratkeaisivat viiden coaching-tapaamisen aikana. Olen silti erittäin tyytyväinen Meerin kykyyn auttaa minua ottamaan niissä seuraavia askelia, ja tiedän nyt mitä aion tehdä seuraavaksi. :)

Meeri on coach, jonka kanssa on helppo tulla toimeen ja luonteva keskustella. Hänen vuorovaikutustyyli herättää luottamusta ja hän osaa suhtautua valmennettavaan empaattisesti ja kannustavasti. Suosittelen Meeriä vahvasti myös muille!"

HR-johtaja, Tampere

Palaute valmennuksesta
Hyvällä tavalla epämukavuusalueella

"Valmennus vahvisti johtajuustaitoja ja opetti arvostamaan omaa työtä sekä hyvinvointia. Sain tukea ajatuksiini, valtavan hyviä vinkkejä johtamiseen, itsestä huolehtimiseen ja taitojen kehittämiseen. Toivoin varmuutta ja vahvuutta johtamiseen, haluaisin olla hyvä pomo. Paljon sellaista tulikin, toisaalta myös pettymystä siitä, että muutos ei tapahdu hetkessä ja omia toimintatapoja on vaikea muuttaa. Vielä kun harjoittelen sinnikkäästi valmennuksessa opittuja taitoja, niin uskon että kehitystä tapahtuu lisää.

Valmennuksen avulla olen huomioinut omaa jaksamistani enemmän, pitänyt kiinni työajoista. Uskallan rohkeammin antaa palautetta ja ottaa palautetta vastaan.

Meerille oli helppo kertoa avoimesti kaikesta, hän ymmärsi hyvin ongelmat ja osasi antaa täsmällisiä ohjeita. Meeri on sopivan vaativa valmentaja, uskaltaa kysyä kiperiä kysymyksiä. Turvallinen ja ymmärtäväinen. Jotkut Meerin esittämät kysymykset saattoivat olla haastavia ja ajaa hyvällä tavalla epämukavuusalueelle. Oli ikäänkuin pakko tutkiskella omia tunteita ja ajatuksia, sillä muuten ei tapahtuisi kehitystä.

Täydentävä valmennus, joka kaikkien yrittäjien ja liikkeenomistajien tulisi käydä."

Jenni L. / Hair & Beauty by Hiuskulma

bottom of page